Mitä jos ei vaan jaksa avata luukkua? Tyhjiä sanoja. Jos ei jaksa tarttua kahvaan ja avata ovea? Lohduton suru.
Tietää, että on uusi päivä, mutta se vaan jotenkin lipuu ohitse? Huomaa kyllä sen jokaisen hetken. Jokaisen pitkän ja tyhjän hetken…
Hetket, jotka muutama luukku sitten olivat vielä täynnä odotusta, iloa ja riemua.
Ensimmäisen luukun kohdalla leveä hymy, tonttumekko ja lahja jalkojen välissä.
Kun ystävää kohtaa menetys. Kun elämän suurin lahja, oma lapsi on poissa.
Kun on jäljellä vain tyhjä syli…
Mitä minulla on ystävänä tarjota siihen tyhjyyteen… Mitä minulla on tarjota?
Sanoja, joita ei löydy ja jotka tuntuvat tyhjiltä. Läsnäoloa, joka on kuin hiekan jyvänen siinä lohduttomassa surun autiomaassa.
Konkreettisia tekoja, jotta toinen jaksaisi edes hengittää.
On tullut itsekin käveltyä viime päivinä muutaman luukun ohitse. Pohdittua elämän merkitystä. Hetken kauneutta. Arvoja. Kiitollisuutta. Ei ole löytynyt juurikaan valittamisen aihetta.
Jo monena aamuna kaikki se, mitä olen ajatellut kirjoittaa, on tuntunut tyhjänpäiväiseltä.
En ole osannut avata luukkua. Kynä on pysähtynyt ja sanat ovat loppuneet.
Luukku 18 .
Ihan liian pieni… niin pieni ja valkoinen …äidin käsivarsilla…
Oman lapsen arkku.
Päivä täynnä rakkautta, kyyneleitä, lohdutonta surua…
Miten paljon pieni lapsi jättääkään ympärilleen muutamassa kuukaudessa!
Miten merkityksellinen hän onkaan ollut niin monelle ihmiselle ja on vieläkin!
Lauloin tuolle pienelle enkelille. Elämäni suurelle opettajalle. Lauloin hänelle oman laulun…kaksikin… En tiennyt laulujeni syntymähetkellä, että laulan ne Sinulle kirkossa.
Elämäni vaikeimmat, mutta merkityksellisimmät ja kauneimmat laulut.
Niin pienen ja kauniin arkkusi äärellä.
Kiitos, että annoit minulle enkelivoimaa. Ilman sinua en olisi kyennyt laulamaan.
Luukku 19
Nukuin ohuesti ja lyhyesti. Olo on tyhjä. Mietin sitä, kuinka ystäväni kertoi eilen lapsensa elämästä. Äitinä olemisen suuresta lahjasta. Kuinka he kokivat, että jokainen uusi aamu oli suuri lahja!
” Me sanoimme joka aamu… Kiitos tästä aamusta ja nostimme kädet ylös. Nauroimme, taputimme ja juhlimme uutta päivää.
Sanoimme joka ilta… Kiitos tästä päivästä, kiitos huomisesta.”
Noissa sanoissa oli rakkautta ja äitivoimaa.
Hyvää matkaa rakas pieni enkeli.
Annoit minullekin niin paljon.
Synnyit valoon.
Olit valo.
Olet edelleen kirkas valo.
Rakkaudellista päivää meille, jotka vielä heräsimme tähän aamuun. Koskaan ei tiedä montako luukkua on jäljellä…
Lähetetään tänään Voimia kaikille heille, jotka eivät juuri nyt itse jaksa.
