Rakas elämä.
Kylläpä sinä tunnut minussa vahvana!
Halusin ulos,
jotta tuntisin ihollani tuulen.
Jotta voisin hengittää itseni täyteen sitä,
mitä sinäkin hengität.
Paiskasit kasvoilleni vihmovan sateen!
Itke vaan sinäkin maailmankaikkeus,
niin minäkin teen.
Itken ja nauran yhtä aikaa!
Tätä hullua ja nimetöntä tunteen pyörrettä,
joka velloo sisälläni.
Tuskin ehdin ajatustani lopettaa,
kun jo tartuit minuun puhurin lailla.
Niin, etteivät kenkäni pitäneet liukkaalla tiellä.
Liu`uin ojan pientareelle ja
antauduin syliisi.
Märkä ja jäinen maaäiti.
Tunsin silti sylisi lämmön.
Enää ei satanut.
Enää ei tuullut.
Tuijotin vain tuota pilveä !
Sen reunalta loistavaa sydänvaloa ja tähteä!
Vai oliko se sittenkään tähti?
Minäkin rakastan sinua elämä!
