“Lapsen pitäisi haluta itse pyytää anteeksi tekemiään virheitä, eikä käskeä pyytämään anteeksi. Vanhempiensa esimerkistä hän oppisi taidon parhaiten. Täydellisen virheettömät vanhemmat pilaavat tämän taidon oppimismahdollisuudet.”
Jopas pysähdyinkin pohtimaan tätä.
Muistanko minä oppineeni tämän taidon mallintamalla vanhempia?
Oliko minulla virheettömät vanhemmat?
Olenko minä ollut virheetön äiti?
Tai toisaalta, olenko ollut virheetön lapsi ja olenko edelleen virheetön?
Vastasin kaikkiin kysymyksiin kieltävästi.
Yhden episodin muistan mummon kanssa, jossa hän teki todella väärin. Hän ei pyytänyt minulta anteeksi. Siitä jäi pysyvä lovi mummosuhteeseen.
Montako lovea minä olen jättänyt?
Varmasti on tullut hetkiä elämän varrella, että olen kääntänyt selkäni. Jättänyt pyytämättä anteeksi, vaikka olisi pitänyt. Ylpeyskö esti? Muistan kyllä tilanteita, kun olen oikein päättänyt, että minulla ei ole anteeksipyydettävää. Pyytäköön tuo toinen, hän teki väärin.
Jos asioihin olisi tarttunut rohkeasti, mennyt vaikka puolitiehen vastaan. Kääntänyt omat kasvot näkyville, antanut oman tunteen laantua. Tehnyt tilaa toiselle pyytää anteeksi. Monet asiat olisivat selvinneet hyvinkin nopeasti.
Onko sinun helppo antaa ja pyytää anteeksi? Toisille ja myös itsellesi? Millaisen mallin olet oppinut vanhemmiltasi ja opettanut jälkipolville?
Joskus tulee loukattua ja loukkaantuu myös itse toisen sanomisista, vaikka toinen ei edes tarkoittaisi pahaa.
Loukkaantuneella on oikeus ilmaista, että nyt minusta tuntuu pahalta. Aina kannattaa myös pohtia, miksi itse loukkaantuu?
Täytyy muistaa, että loukkaantuminen tapahtuu aina itsessä. Minä havainnoin ympäristöä ja minussa syntyy reaktio ja tunnetila omien uskomusteni pohjalta. Siksi samoissa olosuhteissa ihmiset reagoivat eri tavalla. Toisen normaali on toisen maailmanloppu.
Omia tunteita ja reaktioita kannattaa siis tarkkailla ja keskittyä opettelemaan omien asioiden hallintaa.
Puolison, lapsen, kaverin ja naapurin puolesta ei kannata elää. Ei kannata liiaksi pohtia heidän tekemisiä tai tekemättömyyttä.
Mutta anteeksi on hyvä opetella pyytämään ja antamaan.
