Koin lapsena hetkiä, jolloin luonto oli minussa. Ikäänkuin sulauduin luontoon, katosin sen sisään.
Nuo hetket ovat jättäneet minuun herkän jäljen, luottamuksen ja turvallisuuden tunteen.
Olen kokenut jotain suurenmoista, mitä kukaan ei voi viedä minulta pois. Meni kauan, että todella ymmärsin, miten suuren lahjan olenkaan saanut, kun olen viettänyt elämäni lähellä luontoa.
Se on kuin sisään rakennettu selviytymisjärjestelmä.
Luonto todella luo ihmiselle hyvän kentän voida paremmin. Turvallisen tilan olla aito. Vapauden ilmentää itseään. Kiittämällä, kunnioittamalla ja ihalemalla luontoa, se tarjoilee sinulle runsautta. Luonnossa ravitset itsesi kokonaisvaltaisesti. Luonto tarjoaa tuoksuja, ääniä, värejä, makuja ja tunnelmaa jokaiselle aistille.
Luonto hoitaa aina. Kaikkein parhaiten silloin, kun menet luontoon, avaat aistisi ja olet läsnä hetkessä.
Luonnollinen yhteys. Luonnollista olemista. Pysähtymistä hetkeen. Hetkelle läsnäolemista, sen kuuntelua ja tarkastelua. Itseensä sopeutumista, irti päästämistä, antautumista, avautumista. Luottamusta siihen, että riitän. Riitän ensin itselleni. Rakastan omaa itseäni luonnon muovaamana taideteoksena. Ihastelen luontoa. Ihmettelen ääneen luonnon kauneutta, annan kauneuden siirtyä itseeni ja hehkun sitä maailmalle. Luotan siihen, että riitän luonnollisena, luonnonkauniita. Ilman kuoria, kulisseja, verhoja.
Rakastan kehoani, omaa asuntoani, sellaisena kuin se juuri nyt on.
Elinvoimaisena, iloisena, surullisena, väsyneenä, laiskana, herkkänä, hauraana. Opettelen kuulemaan kehoni viestejä, jotta minun olisi helpompaa asua kodissani, kehossani. Kehoni on kotini, jonka saan sisustaa itselle parhaalla tavalla. Minulla on lupaa kokeilla. Tapetoida uudelleen ja vaihtaa seinien väriä. On lupa olla näkymätön tai näkyvä. Sisällämme asuu arkkitehti, jolla on oman elämämme piirrokset. Jokainen meistä haluaa varmasti löytää nuo piirrokset ja nähdä, mitä elämällä on tarjota juuri minulle? Osa meistä on jo kuullut sisäisen arkkitehtimme äänen. Toiset uskaltavat jo luottaa siihen. Toiset epäilevät sitä. Joillakin on vielä yhteys kokonaan löytämättä. Ulkoiset houkutukset vievät helposti huomion. Joskus pitää kiertää etsimässä kaukaa sitä, mikä odottaakin jo ihan lähellä. Tutustumalla omiin rakenteisiin, elämä selkeytyy. Luottamalla itseen, sinuun luotetaan. Rakastamalla itseä, sinua rakastetaan.
Kun toimit rakkaudesta käsin ja kuljet valoa päin, sulatat lempeästi pelon ja varjot haihtuvat taaksesi
Siellä missä kuu ja aurinko kohtaa.
Sinne mihin yö painuu.
Sieltä mistä aamu nousee.
Siellä missä usva haihtuu auringon syliin.
Siellä missä pilvet syntyy.
Siellä missä tuuli hipaisee hiuksia,
tavoittaa tyynen veden,
havisevan lehden.
Siinä hetkessä,
kun linnun laulu rikkoo hiljaisuuden,
kun perhonen laskeutuu kämmenelle.
Silloin kun sadepisara huuhtoo
kyyneleen.
Sillon kun makaa kalliolla,
sammaleella, nurmella.
Silloin kun hengittää yhdessä,
Äiti-maan tahtiin.
Silloin kun tuntee luonnon kosketuksen
omissa ääriviivoissa,
antaen niiden sulaa luonnon syliin.
Silloin kun on niin olemassa hetkessä,
ettei enää tunne olevansa.
Silloin olen luonnollinen minä,
luonnossa.
Noissa hetkissä on mukana ihmeellinen voima, joka saa minut väräjämään, hehkumaan. Olemaan avoin itselle, auki elämälle.
Entä kun huomaa, että toinen ihminen on tullut luonnollisesti lähelle? Että hänen sylissään on yhtä luonnollista, kuin luonnon sylissä?
Uskallanko todella pysähtyä myös siihen ja antaa ihmisyyden koskettaa? Koskettaa niin, ettei minun tarvitse muuttaa itsessäni mitään?
Tuntea katse hyväksyvänä ja riittävänä. Kuulla sanat aitoina, välittävinä ja läsnäolevina.
Olla vaan, luonnollisesti minä.
Olet aito, luonnon kanssa Sinut, energinen, aistiva❣️ Luonto on sinussa, sinä siinä❣️ Se on yhtä, yhteyttä, ja olennot jotka kohtaavat tämän tilan ovat tässä ja nyt yhtä❣️🔥