Päivi Haapalehto
Päivi Haapalehto
Olen Päivi Haapalehto.
Lähes viisikymppinen taiteellinen etsijä, elämän kypsyttämä nainen.
Vuosi 2020 oli kaikin puolin käänteentekevä.
Maaliskuu pysäytti ja pisti miettimään. Refleksologi, vyöhyketerapeutti joutui sulkemaan olosuhteiden vuoksi hetkeksi hoitolan. Mitä ihmettä tekisin kaikella sillä ajalla, minkä tilanne tarjosi?
Niinpä tartuin lapsuuteni unelmaan! Oma levy ja kirjoja. Niitähän minä olen aina halunnut!
Vuoden 2020 lopussa levy oli painossa ja ensimmäinen kirja oikoluettavana. Ihan huikean hieno tunne!
Haluan jakaa kanssasi palan elämää.
Maistella yhdessä sanojen ja sävelten luovaa tunnelmaa
Päällepäin ei aina näe, mitä kaikkea kanssakulkijoille on elämässä tapahtunut. Ymmärtääkö sitä omaakaan tilaansa, ellei pysähdy aika ajoin miettimään.
Mistä minä olen tähän pisteeseen tullut? Missä haluan olla ?Minne haluaisin mennä?
Muistan vuosien takaa erään illan ja ajatukseni. Kunpa en enää heräisi aamulla…
Päällisin puolin näytin edelleen samalta. Kuori oli kestänyt, hymyllä oli helppo hämätä. Seilasin kuitenkin sisäisyyden pimeällä, syvällä ulapalla. Vene vuoti kuin seula ja purjeet olivat riekaleiset. Tuuli puhalsi lävitseni, eikä vienyt minua enää mihinkään. Olin eksyksissä, tuuliajolla ja suoritin elämääni jonkinlaisella tottumuksen autopilotilla.
Vastaani tuli muukalainen, kävelikö vetten päällä, en muista. Hän puhalsi purjeeseen ja kysyi. ” Miksi et elä omaa elämääsi?” Kuin ihmeen kaupalla joku lanka vielä värähti. Se taisi olla se viimeinen, ylpeyden lanka, joka katkesi. Paloi siitä salamasta, joka iski lävitseni.
Aivan kuin esirippu olisi vetäisty auki elämäni näyttämöllä! Minä olin yksin estradilla ja katsomossa oli vain yksi ihminen. Minä itse, katselemassa itseäni. Pääsylipussa luki näytelmän nimi. Elämä. Pääsylipun hinta. Rakkaus.
Elämäni muuttui täysin. Minun täytyi muuttua.
Ei ole helppoa kohdata omaa ylpeyttä, häpeää, syyllisyyttä, pelkoa, surua, vihaa. Ei ole helppoa kasvaa. On helpompaa etsiä syytä ulkopuolelta omaan pahaan oloon
Kaikki tuo mielen sekamelska, että näkisi itsensä edes neutraalina. Tulla ulos oman naamion takaa. Hyväksyä itsensä. Haluta omia asioita tuntematta syyllisyyttä. Löytää ymmärrystä itseen ja muihin.
Ja selvittää rakkauden mysteeri.
Luonto, laulaminen, kirjoittaminen ja käsityöt ovat olleet lapsesta saakka parasta lääkettä elämän tunnekirjon velloessa sisälläni. Nuo neljä ovat aina kannatelleet.
Keho ja mieli tekevät yhteistyötä ja kertovat oireillaan muutostarpeesta.
Mikä upea hetki, kun voi todella oivaltaa ja ymmärtää, että jokaisen tunteen takana on oma ajatus, joita voi oppia hallitsemaan! On helpottavaa huomata, että ikäviä tunteita ei tarvitsekaan pitää asuinkumppanina. Niitä kyllä tulee, mutta niistä pääsee myös eroon opettamalla itselle uusia tapoja.
Ymmärryksen tasolla elämän palaset alkavat loksahdella paikoilleen.
Kun tuntee omaa historiaa, voi nykyisyydestä luoda opitun pohjalta helpompaa. Historian ei tarvitse toistaa itseään.
Lapsena kaikki oli niin ihmeellistä! Milloin se muuttuikaan niin, ettei juuri mikään enää ollut?
Koko elämäni olen etsinyt jotakin, joka täyttäisi jonkun kummallisen tyhjyyden sisälläni.
Pikkuhiljaa olen täyttynyt. Hiljaisuudella ja rauhalla.
Olen palannut takaisin tuohon elämän ihmettelyyn. Jokainen aamu avaa uuden ihanan seikkailuntäyteisen päivän. Kiitän joka päivä, harjoittelen kiitollisuutta.
Minulle suurin ja kiehtovin mysteeri on ollut rakkaus ja sen olemus. Sen oivaltaminen on ollut yksi päämääräni elämäni muutosmatkalla .
Todellinen rakkaushan ei valikoi, eikä omista. Se rakastaa kaikkea ja kaikkia.
En minä sinua rakastanut,
vaan sitä tunnetta, minkä minussa herätit.
En minä sinua vihannut,
vaan sitä tunnetta, minkä minussa herätit
En minä sinua kaivannut,
vaan sitä, mitä en ollut vielä löytänyt itsestäni.
Rakastamalla itseäni juuri tällaisena, hyväksyn myös sinun arvokkaan keskeneräisyytesi.
On upeaa olla matkalla. Jokainen hetki on uusi mahdollisuus.
Pyrin rakastamaan elämää suurella sydämellä.
En tiedä, onko elämän pelissä helpompaa olla oppilas vai opettaja, mutta kehittyäkseen kannattaa valita molemmat roolit.
Olemme jokainen ainutlaatuisia ja tarvitsemme matkalla toinen toisiamme. Vuorovaikutus on vaikuttavaa.
Vastaantulijalle kannattaa tarjota hymy ja ojentaa auttava käsi. Jokainen tekee valinnan itse, milloin niihin tarttuu.
On upeaa nauttia ja pysähtyä hetkeen, sen valoisampaan puoleen, olosuhteista huolimatta!
Toivon meille kaikille rakkaudellista elämää, sekä upeita, oman näköisiä valintoja elämän risteyksiin!
Joskus on varjoja edessä, mutta valo näyttäytyy, kun kääntyy!
Rakkaudella